Tässä kirja-arvostelussa luen 4-osaisen Itärajan vartijat -kirjasarjan neljännen ja viimeisen osan ”Itärajan Vartijat: 4, 1700-luku”. Jos mieleesi tule hyvä raja-aiheinen kirja, laita viestiä!
Sain viimein käsiini Itärajan vartijat -kirjasarjan neljännen ja viimeisen osan Itärajan vartijat 4, 1700-luku (Schildts 2005).
Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä enemmän on tallennettua tietoa. Sen huomaa kirjasarjan neljännestä osasta.
Suomi alueena alkoi hiljalleen kiinnostaa suurvaltoja 1700-luvulla, ja monesti Suomen alueella käytiin taisteluja, jotka liittyivät rajanvetoihin.
Kirjassa käsitellään muun muassa Suuri Pohjan sota, sota Inkeristä ja Viipurin läänistä, Suomen valloitus, isoviha, Suomen varustaminen ja vihojen jälkeinen aika sekä pureudutaan elämään rajapitäjissä Ruotsin ja Venäjän alla. Lisäksi kirjassa tuodaan esiin sitä, miten kansa muisteli verisen vuosisadan sotakokemuksia.
Vuosisadan alussa Ruotsin kiinnostus kääntyi etelään, eikä Suomi alueena vielä herättänyt suurempaa kiinnostusta Tukholmassa. Suomeen hakeutui helpompaa rauhallisia eläkepäiviä etsiviä sotapäälliköitä, kun Ruotsin parhaat kyvyt taistelivat muilla sotakentillä.
1710-luvulla Venäjän kiinnostus liittyi Suomen rannikkoalueisiin, sillä Pietari perustettiin vuonna 1703, mikä vaikutti Itämeren tilanteeseen merkittävästi.
Suomi oli niin köyhä, ettei Ruotsi nähnyt tarpeelliseksi puolustaa rajaa.
Metsäisän, vaikeakulkuisen maaston arvioitiin hidastavan hyökkääjää. Vuosien 1713–1721 isoviha kohdistuikin suojattomaan siviiliväestöön, joka jäi vaille turvaa.
Sissisodan taktiikka hioutuu
Suuren Pohjan sodan aikana (1700–1721) aikana röyhkeä sissisodan taktiikka oli toimiva sodankäynnin tapa ryövärijoukkoja vastaan. Isonvihan aikaa käsitellään kirjassa runsaasti.
Vihojen jälkeinen aika oli sakeana Venäjän painostusta, ja samalla Suomessa koettiin Tukholman hylänneen ja pettäneen asukkaat. Ruotsille 1700-luku oli raskas ja maa kärsi muun muassa tappion hattujen sodassa (1741–1743) menettäen jälleen alueita idässä.
Vuosisadan puolivälissä puolustusta saatiin kuitenkin kaikesta huolimatta vahvistettua paikoittain, esimerkiksi rakentamalla Suomenlinnan linnoitukset.
Rajalla oli rauhatonta. Salakuljetus, rikollisten paot ja laittomat muutot rajan yli olivat yleisiä 1740-luvulta 1800-luvun alkuvuosiin saakka. Kirjassa on näistä tapauksista hyviä esimerkkejä.
Raja oli levoton pitkään, ja Ranska antoi Tilsitin rauhassa Venäjälle luvan Suomen valtaukseen, minkä seurauksena taisteltiin Suomen sota (1808–1809). Sodan seurauksena Suomen alue liitettiin Venäjään.
Tappioista kärsivän suurvallan kuninkaan Kustaa IV Adolfin epätoivo on ikuistettu Albert Edelfeltin maalaukseen.
Itärajan vartijat 4, 1700-luku on nopeasti etenevä kuvaus veren ja vainon vuosisadasta. Kirjan parasta antia ovat kuvaukset rajapitäjien elämästä, vähemmän tunnetuista tapahtumista, ja niistä olisi mielellään lukenut enemmänkin.
Mitä Itärajan vartijat -kirjasarja tarjosi?
Koko kirjasarja on kiinnostava avaus historian kuvaamiseen rajan näkökulmasta. Itärajan vartija on kirjasarjassa Suomi alueena. Kuvausten parasta antia ovat tarkasti rajatut kertomukset rajan elämästä.
Yleiset historialliset käänteet ovat useimmille tuttuja, eivätkä paljon esiintuodut suurvaltojen yleiset reviirikiistat anna sinänsä uutta tietoa. Kirjasarjan voisi päivittää nykypäivään siten, että keskityttäisiin erityisesti siihen, miten itärajan tapahtumat vaikuttivat eri paikkakuntiin ja ihmisiin.
Jani Timonen
Killan hallituksen jäsen
Helsinki, Tampere, Lieksa – ja Onttola
Kirja-arvio: Itärajan vartijat: 1, Keskiaika
Kirja-arvio: Itärajan vartijat: 2, 1500-luku
Kirja-arvio: Itärajan vartijat: 3, 1600-luku
Pääkuva: Pixabay
Tampereen Seudun Raja- ja Merivartiokilta ry 