Rajatarina: Uusi kaukoputki rajapartiossa – ”Vaaran päällä näkyi valvontalinja ja linjan laidassa torni”

Kerran tuli vartiolla puhetta, että mistä saataisiin sopivan kokoinen kaukoputki rajantakaisten kohteiden tarkentamiseen. Ylikersantti Pauli Vienola sen muistaakseeni otti puheeksi koulutuksen aikana.

Meillä oli vain sotilaskiikarit ja minä sanoin, että isälläni on kiikarit, joita hän on käyttänyt ampumakilpailuissa, ja se on tarkka. Vienola sanoi, että kysypä, jos rakuuna antaisi sen huostaasi. Näin tein kun kävin vapaapäivillä kotona ja kerroin Vienolan terveiset. Isä sanoi, että kyllä se joutaa, mutta älkää kolhiko sitä. Näin meillä sitten oli kaukoputki, joka kulki monen miehen repussa.

Tämä partio tehtiin kesällä Vienolan kanssa Kolsakoskelle. Tässä partiossa minulla oli ensi kertaa kaukoputki mukana. Kun sitten pääsimme Rajavaaraan, niin aloimme katsomaan korkeinta kohtaa. Se löytyikin hyvin ja suunta valittiin kohteeksi.

Edessä olevat männyn rassit kaadettiin sahalla pois tieltä. Yksi kanto jätettiin sopivan korkuiseksi. Otin putken ja jalustan, jonka kiersin kiinni kantoon. Sen jälkeen kaukoputki laitettiin kiinni ruuveilla. Vedin toisen pään ulos ja aloin kohdistamaan sitä kohti vaaraa. Hiljaa putken päätä nostaen, ylöspäin kohti vaaran lakea. Kohdistin lisää. Vaaran päällä näkyi valvontalinja ja linjan laidassa torni, joka näkyi erittäin hyvin.

Kun huomasin, että joku kiipesi parasta aikaa torniin. Sanoin Vienolalle, että katopa mitä näkyy. Siellä kiipeää joku torniin, kuului vastaus. Ota suunta ja kellonaika ylös. Siellä on partio, Vienola lisäsi. Sanoin, että laske hiljaa alaspäin ja katso alhaalta näkyykö tornilla muita.

Vienola alkoi laskemaan ja pääsi kahdeksaan venäläiseen rajavartijaan. Näin saatiin linjan sijainti tarkennettua ja vietyä se vartiomappiin.

Pekka Kimolin
Sissikompania, Lapin Rajavartiosto, 1965–1966

Lue lisää tarinoita